Olen nelikymppinen perheenisä, filosofian maisteri ja viestintäpäällikkö Hämeenkyröstä, jonka arkea ohjaavat työ, perhe, vastuu ja huoli tulevasta. Tällä sivulla pääset tutustumaan minuun tarkemmin.
Elämäni eri osa-alueet
Synnyin Tampereen yliopistollisessa sairaalassa kesäkuussa 1983, terveydenhoitajaäitini ja poliisi-isäni perheen kolmantena lapsena. Varhaislapsuuteni elin onnellista elämää Lempäälän Kuokkalassa, Kirkkojärven rannalla.
Etunimeni perin pappavainaaltani, Suomen ja Viron vapaussotien veteraanilta. Vaikka en isäni isää koskaan ehtinyt tavatakaan, olen aina tuntenut, että välillämme on yhteys, joka ei selity pelkällä nimellä. Pappa oli veijarimainen luonne, jolle perhe, yrittäjyys ja isänmaa olivat tärkeitä arvoja ja metsästys rakas harrastus. Nämä kaikki piirteet leimaavat myös itseäni.
En kuitenkaan ole vain isieni vesa. Äitini puolelta juureni ovat syvällä menetetyn Karjalan mullassa, Viipurin maalaiskunnassa, josta toinen isoisäni joutui 13-vuotiaana lähtemään evakkoon talvisodan tieltä. Karjalaisista sukujuurista lienee kummunnut iloinen ja peruspositiivinen luonteeni, ratkaisukeskeinen asenteeni ja pohjaton uteliaisuuteni.
Koulupolkuni alkoi Lempäälässä, Kuokkalan kyläkoulussa, minkä jälkeen opintieni jatkui Hakkarin yläasteen englanninkielisellä luokalla ja Lempäälän lukiossa, josta valmistuin ylioppilaaksi vuonna 2002.
Koulun lisäksi olen myös vapaa-ajallani pitänyt aina uusien asioiden oppimisesta ja opettelusta. Jo lapsena luin paljon, sarjakuvien ja romaanien lisäksi muun muassa Raamatun kannesta kanteen. En löytänyt kirjasta suurta johdatusta, mutta voinpahan ainakin sanoa lukeneeni kaikkien aikojen bestsellerin.
Vuonna 2005 aloitin opintoni Tampereen yliopistossa, josta valmistuin vuonna 2013 filosofian maisteriksi pääaineenani puheviestintä. Opiskeluaikoina imin itseeni oppia paitsi lukuisten eri aineiden luennoilta, myös järjestötoiminnasta, opiskelijapolitiikasta ja laajoista verkostoista ympäri Suomen.
Opintojen jälkeenkään tiedonjanoni ei ole sammunut, vaan pyrin edelleen oppimaan uutta aina kun se vain on mahdollista.
Vuonna 2001 tapahtui kenties elämäni merkittävin käänne, kun tapasin kaveriporukan juhannuksenvietossa Ninan. Se oli kerrasta menoa, ja vuonna 2010 sanoimme toisillemme ”tahdon” Messukylän kirkossa Tampereella. Esikoistyttäremme syntyi äitinsä tavoin paljasjalkaisena tamperelaisena vuonna 2012 ja poikamme vuonna 2016 asuessamme Ylöjärvellä. Vuonna 2021 perheeseemme liittyi viimeisin perheenjäsenemme, lyhytkarvainen saksanseisoja Uno, ja vuonna 2022 muutimme Hämeenkyröön, jossa olemme viihtyneet erinomaisesti.
Koti ja perhe ovat minulle maadoittaja, joka palauttaa oikeiden asioiden äärelle silloin, kun jokin tuntuu liian suurelta, vaikealta tai raadolliselta. Lasten jalkapallojoukkueiden valmentaminen, puutarhatyöt, takkapuiden tekeminen, saunominen ja perheen kanssa sohvalle kokoontuminen varmistavat, etten unohda elämän tärkeysjärjestystä.
Niin kauan kuin muistan, olen halunnut liikkua, urheilla, kilpailla ja seurata kaikkea mahdollista urheilua. Vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa kisailuasetelma syntyi luonnostaan, minkä lisäksi kokeilin lapsena lähes kaikkia lajeja, mitä Lempäälässä ja lähiseudulla suinkin oli mahdollista. Pitkäkestoisimpia harrastuksiani olivat jääkiekko ja lentopallo, kunnes vuonna 1998 eksyin Lempäälässä täysin uuden lajin, ultimaten, pariin. Laji vei minua yli kaksi vuosikymmentä eri puolille Suomea ja Eurooppaa, ensin pelaajana ja sittemmin valmentajana.
Nykyään nautin erityisesti suunnistuksesta, jolle jää kuitenkin harmillisen vähän aikaa lasten jalkapalloharrastusten – ja Tampereen Ilveksen intohimoisen kannattamisen – lomassa.
Metsästys ei ole minulle pelkkä harrastus, vaan elämäntapa. Näin siitä huolimatta, että ajauduin sen pariin vasta aikuisiällä. Metsästys on palauttanut luontosuhteeni takaisin lapsuuteni tasolle, samalla syventäen sekä yhteyttä että ymmärrystä meitä kaikkia ympäröivää luontoa kohtaan. Metsästys on yhteisöllistä, hyvinvointia lisäävää toimintaa, jolla on merkittävä rooli myös koko yhteiskuntamme turvallisuuden, omavaraisuuden ja huoltovarmuuden kannalta. Tästä kaikesta johtuen olenkin ottanut sydämen asiakseni puhua metsästyksen puolesta aina kun se vain on mahdollista.
Isänmaallisuus ja maanpuolustustahto ovat olleet minulle tärkeitä arvoja pikkupojasta lähtien. Varusmiespalvelukseni suoritin Kainuun Prikaatin tiedustelukomppaniassa heti lukion jälkeen. Sissikoulutus Kainuun korvissa isoveljeni jalanjäljissä kiehtoi kaltaistani, m luonnossa kasvanutta ja suhteellisen hyväkuntoista nuorta miestä niin paljon, että olin valmis tuntikausien matkustamiseen Lempäälästä Kajaaniin. Kesällä 2003 siirryin reserviin alikersanttina, varsin tyytyväisenä palvelukseeni ja saamiini oppeihin. Kotiuduttani jatkoin maanpuolustustyötä osallistumalla aktiivisesti vapaaehtoiseen reserviläistoimintaan sekä kertausharjoituksiin, joihin annan edelleenkin kaiken mahdollisen panokseni, nykyisin reservin vääpelinä.