”Sivistysporvari on kuollut”, julisti kirjailija Antti Nylén noin vuosi sitten julkaistussa Vastalause-pamfletissaan ja Helsingin Sanomien haastattelussa. Vaikka Nylénin pamfletti onkin ansiokas kuvaus suomalaisen kirjallisuuden tilanteesta ja jaan huolen kirjojen arvonlisäveron korotuksen aiheuttamista haitoista, on johtopäätös sivistysporvarien sukupuutosta turhan dramaattinen, enkä voikaan tässä yhteydessä välttää lainaamasta Mark Twainia: huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja.

Sivistysporvarin käsite syntyi aikanaan kuvaamaan kauppiaita tai muita porvaristoon kuuluneita henkilöitä, joita yhdisti koulutus, yhteiskuntatietoisuus sekä halu käyttää taloudellista menestystään koulutuksen, kirjallisuuden, taiteen ja tieteen tukemiseen. Aikojen kuluessa sivistysporvarin käsite on hieman elänyt ja nykyään se yhdistetään useimmiten maltilliseen (keskusta)oikeistolaiseen ajatteluun, jossa edelleen korostuvat koulutuksen, tieteen ja kulttuurin arvostaminen, mutta myös taloudellinen liberalismi, vastuullisuus ja luonnon arvostaminen.

Yksi olennainen tekijä kuitenkin jää usein mainitsematta sivistysporvarista puhuttaessa, nimittäin kyky toista osapuolta kunnioittavaan, ymmärrykseen pyrkivään, rakentavaan keskusteluun. Ja tästä näkökulmasta, nykyistä poliittista ja yhteiskunnallista keskustelua seuratessa koen, että Nylénin ajatuksen sivistysporvarin kuolemasta voisi itse asiassa laajentaa koskemaan ihan kaikkea sivistystä. Siksi koenkin, että juuri nyt on oikea aika astua politiikan eturiviin. On aika aloittaa sivistysporvarien kunnianpalautus.

Sivistys on vaarassa. Vaikka sivistysporvarien sukupuutto ei olekaan totta, on suomalainen sivistys käymässä huolestuttavan uhanalaiseksi. Sivistyksen ydin on kirjallisessa kulttuurissa, jonka ylläpitäminen vaatii ennen kaikkea lukutaitoa, joka Suomessa rappeutuu juuri nyt hälyttävällä vauhdilla.

PISA-tutkimusten mukaan lukutaidottomien määrä on Suomessa kolminkertaistunut tämän vuosituhannen aikana. Tuoreimpien raporttien mukaan peruskoulunsa päättävistä nuorista enää 56 % saavuttaa opiskelun ja työelämän edellyttämän tyydyttävän lukutaidon. Tämä ei ole uhka enää vain kulttuurille, vaan myös kansantaloudelle, tuottavuudelle ja talouskasvulle.

Luku- ja keskustelutaito ovat koko länsimaisen demokratian, osallisuuden ja yhteiskunnan perusta. Ilman näitä taitoja kukaan ei kykene seuraamaan yhteiskunnallista keskustelua, saati osallistumaan siihen. Lukutaidon heikentyessä myös kriittinen ajattelu ja kyky erottaa luotettava tieto mis- ja disinformaatiosta romuttuvat. Keskustelukyvyn vaarantuessa vaarantuvat myös yhtenäisyys ja tasa-arvo. Sillä demokratia ei rakennu instituutioiden, median tai yhteiskuntarakenteiden, vaan erilaisten ihmisten kesken käytyjen keskustelujen varaan. Keskustelujen, joissa me yhdessä mietimme, mihin suuntaan maailma muuttuu ja miten voimme olla osa tätä muutosta.

Me voimme ratkaista Suomen suunnan. Suomen politiikka on viimeisen kymmenen vuoden aikana ottanut huolestuttavia askeleita kohti aiempaa polarisoituneempaa blokkipolitiikkaa aiemmin vallalla olleen konsensuspolitiikan sijasta. Vastaavasta ääripäistymiskehityksestä on olemassa lukuisia varoittavia esimerkkejä, merkittävimpänä Yhdysvallat. Nykyhallitus on tehnyt lukuisia erinomaisia toimenpiteitä, jotka ovat saaneet Suomen talouden kääntymään kasvuun, mutta matkalle on sattunut myös virhearvioita, kuten mainittu kirjojen ALV-korotus, joka tehtiin huolimatta Euroopan neuvoston vuonna 2022 hyväksymästä, kirjojen ja lehtien nolla-alvin mahdollistamasta direktiivistä sekä EU-parlamentin jäsenmailleen antamasta suosituksesta laskea arvonlisäverokanta nollaan tietotalouden, lukutaidon ja lukemisen elinikäisten hyötyjen edistämiseksi. Veronkorotus olikin ristiriidassa sekä EU:n että hallituksen omien lukutaitopoliittisten toimien kanssa, eikä sillä edes saavutettu merkittävää taloudellista hyötyä.

Savon Sanomien toimittaja Sami Vainio totesi kesäkuussa 2026 kirjoittamassaan kolumnissa, että kysymys siitä, löytyykö kokoomuksesta yhä sivistysporvareita, ei ole vain kulttuuripolitiikkaa, vaan mahdollisesti myös yhteiskunnallisen luottamuksen palauttamisen ja Suomen tulevan kukoistuksen avainkysymys.

Vastaus tähän kysymykseen on aukoton ”kyllä”, mutta ratkaisevaa onkin kysymys, onko meille olemassa riittävää yhteiskunnallista tilausta, vai onko poterot kaivettu jo liian syviksi. Tähän kysymykseen vastaus saadaan kevään 2027 eduskuntavaaleissa.

Carl