Suomen metsät ovat maamme tärkein uusiutuva luonnonvara ja kansantaloutemme tukipilari. Metsäteollisuus luo Suomeen työpaikkoja ja vientituloja; viime vuonna alan viennin kokonaisarvo oli noin 12,5 miljardia euroa, mikä kattaa noin 17 prosenttia Suomen koko tavaraviennin arvosta. Merkittävän taloudellisen merkityksen lisäksi metsämme tuottavat suomalaisille mittaamattomasti virkistysarvoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Me suomalaiset olemme aina osanneet arvostaa ja kunnioittaa metsiämme. Olemme hoitaneet metsiämme vastuullisesti ja kestävästi sekä hyödyntäneet niitä järkevästi ja kohtuudella. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea kaikille niille yli 600 000 metsänomistajalle, jotka ovat pitäneet huolta omaisuudestaan – ja samalla laajemmin koko Suomen luonnosta ja taloudesta.
Tällä hetkellä suhtautumistamme metsään ja laajemmin koko luontoomme leimaa kuitenkin koko yhteiskuntaa vaivaava kahtiajako. Osa suomalaisista haluaisi suojella luonnon hengiltä, osa näkee sen pelkkänä taloudellisena resurssina. Onneksi kuitenkin suurin osa suomalaisista – ja ennen kaikkea myös suurin osa metsänomistajista – on maltillisia, järkeviä ja kykeneviä näkemään sen, että terveellinen ja tasapainoinen ratkaisu ei löydy ääripäistä, vaan kultaiselta keskitieltä.
Ennallistamisasetus – uhka vai mahdollisuus?
Päättyvällä vaalikaudella, elokuussa 2024, astui voimaan EU:n ennallistamisasetus, joka velvoittaa Euroopan unionin jäsenmaita palauttamaan heikentyneitä ekosysteemejä, kuten metsiä, soita ja vesistöjä takaisin kohti niiden luonnollisempaa tilaa. Asetuksen tavoitteena on pysäyttää luontokato ja saada luonnon monimuotoisuus lisääntymään tulevina vuosina.
Suomessakin elinympäristöjen ennallistamiselle on tilausta. Erityisesti soita ja vesistöjä ennallistamalla on mahdollista edistää paitsi luonnon monimuotoisuutta, myös esimerkiksi maanpuolustusta, erityisesti Itä-Suomessa, jossa soita ennallistamalla ja mahdollisia myrskytuhoja korjaamatta jättämällä voimme luoda itärajallemme vihreän muurin, joka tekee maahamme tunkeutumisesta entistäkin haastavampaa.
Vaikka ennallistamisasetuksen tavoitteet ja tarkoitus onkin helppo allekirjoittaa, oli komission alkuperäinen asetusluonnos kuitenkin Suomen kannalta mahdoton hyväksyä, sillä sellaisenaan voimaan tullessaan se olisi lisännyt merkittävästi tarpeetonta sääntelyä aiheuttaen samalla Suomelle miljardiluokan kustannukset. Suomen kansallinen kanta asetukseen olikin koko lainsäädäntöprosessin ajan kriittinen ja lopulta asetuksen sisältöä saatiin kuin saatiinkin viilattua huomattavasti kokonaiskestävämmäksi. Voimaan tullut asetus ei ole ongelmaton, mutta asetuksesta suomalaiselle metsätaloudelle ja metsänomistajille aiheutuvat riskit on mahdollista minimoida järkevällä kansallisella toimeenpanolla.
Mikä on metsien virkistys- ja hyvinvointiarvo?
Siinä missä vuosikymmenet metsiemme arvo on mitattu ennen kaikkea metsäteollisuuden kautta, on viime vuosina alettu korostaa myös metsien tarjoamaa virkistysarvoa ja hyvinvointia. Tämä uudenlainen lähestymistapa on mitä tervetullein teema, joka ei uhkaa metsätaloutta tai metsänomistajia, vaan tarjoaa jatkossa entistäkin enemmän mahdollisuuksia niin valtiolle ja kunnille kuin yksityisille maanomistajillekin.
Perinteisesti metsien virkistysarvo on käsitetty klassisen hyötyajattelun kautta; metsästys sekä jokaisenoikeuksiin liittyvät mahdollisuudet, kuten marjastus ja sienestys ovat tarjonneet käytännössä kenelle tahansa mahdollisuuden nauttia luonnosta ja sen antimista.
Nykyään pelkälle luonnossa olemisellekin on kuitenkin viimein alettu antaa sille kuuluva arvo. Tutkimukset osoittavat luonnossa olemisen lisäävän ihmisten terveyttä ja hyvinvointia ja THL onkin tänä vuonna käynnistänyt Terveyttä luonnosta -ohjelman, jonka tavoitteena on lisätä luonnon terveyshyötyjä ihmisten elämään.
Pidetään siis jatkossakin huolta metsistämme kokonaisvastuullisesti niin talous-, ympäristö- kuin sosiaalinen kestävyyshuomioiden sekä metsänomistajien oikeuksia ja luontoa kunnioittaen.