Siinä missä moni puolue kipuilee sisäisten ristiriitojen, linjattomuuden ja muiden haasteiden kanssa, lähtee kokoomus viime viikonloppuna Jyväskylässä järjestetyn puoluekokouksen jäljiltä kohti ensi kevään eduskuntavaaleja yhtenä rintamana, tarmoa ja tekemisen iloa puhkuen.

Vaikka itse jouduinkin jättämään puoluekokouksen väliin saatuani käskyn osallistua samana viikonloppuna kertausharjoituksiin, seurasin luonnollisesti kokouksen etenemistä, tunnelmaa ja antia niin somen kuin paikalla olleiden tuttujen kautta.

Henkilövalintojen osalta tänä vuonna vähiten jännitystä tarjosi puolueen puheenjohtajan valinta, kun pääministeri Petteri Orpo valittiin ilman vastaehdokkaita jatkamaan tehtävässä myös seuraavat kaksi vuotta. Myös puoluevaltuuston puheenjohtajavaali osoittautui lopulta yhden miehen näytökseksi, kun Pirkanmaan oma ehdokas Arto Satonen valittiin tehtävään jo ensimmäisellä äänestyskierroksella.

Varapuheenjohtajavaalissa ensimmäisen kauden kansanedustaja Karoliina Partanen nousi jopa hieman yllättäen puolueen 1. varapuheenjohtajaksi ennen kahta ministeriä, puolustusministeri Antti Häkkästä sekä ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalaa, jotka täydentävät puolueen puheenjohtajiston seuraavan kahden vuoden ajan. Nämä kolme ehdokasta olivat omatkin suosikkini puheenjohtajistoon, joten olen luonnollisesti tyytyväinen tulokseen.

Onnea kaikille valituille!

Mikä ihmeen naiskato?

Sekä media että muut puolueet ovat viime viikkoina kilvan kritisoineet kokoomusta siitä, miten naiset olisivat hylkäämässä puolueen. Puoluekokouksen luulisi kuitenkin hieman hiljentävän näitä ”totuuden” torvia, sillä lopulta viikonloppua leimasikin Partasen johtama, upeiden naisten sekä naisten oikeuksien esiinmarssi.

Yksi viikonlopun monista hienoista hetkistä oli Minni Takalan puhe siitä, miten liberaaleja arvoja ei ole kokoomuksessa unohdettu, vaan päinvastoin: nuoret miehet ja naiset (ja ainakin yksi keski-ikäinen setämies Hämeenkyröstäkin) ovat valmiita muuttamaan puoluetta sisältä käsin sen sijaan, että olisivat jättämässä laivan. Vapaus, mahdollisuuksien tasa-arvo, kestävyys ja ympäristö eivät todellakaan ole mitään pehmeitä arvoja, vaan politiikan kovaa ydintä, mikä näkyy myös kokouksessa hyväksytystä tavoiteohjelmasta, joka ohjaa kokoomuslaista politiikkaa tulevina vuosina.

Viimeisenä päätöksenään puoluekokous – ehkä hieman yllättäen – hyväksyi Kokoomuksen naisten liiton tekemän aloitteen aborttioikeuden kirjaamisesta perustuslakiin. Vaikka asian matka osaksi perustuslakia onkin edelleen pitkä, on tällainen päätös todella vahva viesti naisten itsemääräämisoikeuden ja tasa-arvon puolesta.

Kuten todettua, puoluekokouksesta kohti vaaleja lähtee yhtenäinen, itseensä ja tekemiseensä uskova kokoomus, jonka ainoa tavoite on ajaa SDP:n koko ajan kaventuva etumatka kiinni ja tulla maaliin jälleen ykkösenä 18.4.2027. Tämän toteutumiseen tarvitaan kuitenkin meistä jokaista, joten nyt jos koskaan onkin erinomainen hetki liittyä allekirjoittaneen tukitiimiin!

Tervetuloa mukaan vaikuttamaan ja tekemään työtä kanssani paremman huomisen puolesta!

Carl