Sain tällä viikolla peruskoulun 8. luokkaa käyvän lapseni liikunnanopettajalta Wilma-viestin, jossa kerrottiin koululiikunnan alkavan lukujärjestyksen mukaan seuraavana päivänä. Viestissä kerrottiin myös, että valtakunnallinen Move!-testi kuuluu syksyn ensimmäisten viikkojen ohjelmaan.
Move! on perusopetusikäisten lasten ja nuorten fyysisen toimintakyvyn mittaus- ja palautejärjestelmä, jolla saadaan arvokasta tietoa koko ikäluokan fyysisestä toimintakyvystä muun muassa liikunnanopetuksen, kouluterveydenhuollon ja hyvinvointitoimenpiteiden kehittämisen taustaksi. Testi toteutetaan 5. ja 8. luokan syksyllä ja se mittaa oppilaiden kestävyyskuntoa, motorisia taitoja, lihaskuntoa sekä liikkuvuutta.
Move! -testi olisi mitä parhain tapa tuottaa opettajille dataa myös oppilaiden arvioinnin tueksi. Oppiaineessa, jossa ei aina ole saatavilla selkeää, osaamista mittaavaa numeerista dataa, testitulokset voisivat itse asiassa toimia vaikka koko arvioinnin kivijalkana. Hämmästykseni oli kuitenkin suuri, kun seuraavaksi viestissä todettiin, että testin tulokset eivät vaikuta liikuntanumeroon, mutta sen sijaan numeroon vaikuttaa se, miten aktiivisesti ja huolella osallistuu testiin. Oppilaiden osaaminen, taidot ja lahjakkuus jätetään siis tyystin hyödyntämättä arvioinnissa.
Tällainen – muista oppiaineista poikkeava – arviointitapa syrjii liikunnallisesti lahjakkaita lapsia ja nuoria. On totta, että lapsilla ja nuorilla on erilaiset lähtökohdat koululiikuntaan; toinen lapsi on luonnostaan nopeampi kuin toinen, toinen harrastaa vapaa-ajallaan urheilua tavoitteellisesti, toinen ei lainkaan.
Mutta sama pätee kaikkiin muihinkin aineisiin. Joku on matemaattisesti tai kielellisesti lahjakas, joku on soittanut pianoa lapsesta saakka, joku lukee paljon vapaa-ajallaan. Omista lapsistani toinen on kielellisesti ja urheilullisesti lahjakas, toinen loistaa matemaattisilla taidoillaan, muistillaan ja yleistiedollaan. Oppilaiden lähtökohdat eri oppiaineisiin eivät koskaan ole täysin samanlaiset, mutta silti aktiivisuus ja yrittäminen eivät ole osaamista tärkeämpiä arviointikriteerejä – paitsi liikunnassa ja osittain muissa taitoaineissa.
Mielestäni kaikkia oppiaineita tulee arvioida samoin periaattein: absoluuttisen osaamisen (tieto, taito, suorituskyky) tulee olla tärkein arviointikriteeri. Jos lapsi saa luokkansa parhaat pisteet oppiaineen taitoja mittaavista testeistä, tulee hänen saada myös luokkansa paras arvosana. Osaamisen lisäksi arvioinnissa on hyvä huomioida myös aktiivisuus, yrittäminen ja asenne, mutta näiden tekijöiden tulisi voida vaikuttaa oppiaineen arvosanaan vain nostavasti, ei laskevasti. Niille on kuitenkin olemassa myös oma arviointipaikkansa: käytöksen ja huolellisuuden yleinen arvosana.
Pohjimmiltaan kyse onkin oikeudenmukaisuudesta. Miksi lahjakkaampi ja taitavampi lapsi saisi huonomman arvosanan kuin häntä vähemmän taitava oppilas?